keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Liekit polttaa.
Rinnasta pala vierii
alas kalliolta meriin syviin.
Hukkuen.
Linnun siiven iskut
ilman halkaisee.
Höyhen maahan leijailee,
hiljalleen.
Hengitä ilmaa raikasta,
älä anna sydämmen pakahtua

hitaaseen kuolemaan.

keskiviikko 16. marraskuuta 2016


Miltä tuntuikaan kosketus?
Miksi mielessäni on unohdus?
Mietin hetkiä
Naurumme helinää.
Kädestä kiinni
Huulet yhteen punoutuneet.
Miksi unohtaa?
Miksi haluan muistaa?
Kiltti kerro
Kaukainen rakas
Älä ole olematon.
Unohditko yhteisen polkumme?
Muistan risteyksen ja viimeisen suudelman.
Huulesi kaulalla,
Hymysi huulilla
Virneen ja sinut.
En unohda kosketusta.
En mitään muuta voi kun

Pitää kiinni tiukasti sylissäin.



Halusin tänää laittaa kaksi tekstiä anteeksi pyyntönä. Tänne tekstien laitto on jäänyt koulukiireiden takia vähemmälle niin toivottavasti nyt nautitte.


Lumikki

tiistai 15. marraskuuta 2016


                                       Himmeä katulamppu


Katulampun valo himmeni mitä pimeemmäksi ilta muuttui. Sen tuska pimeällä kadulla himmensi sen kirkkautta ja lähes olematon valo ei antanut ohi kulkevien ihmisten unohtaa omaa tuskaansa. Ei tuonut kirkasta lohtua elämään. Elämänilon piti katulampun mukaan himmetä muiltakin. Kaikki olisi pian pimeetä.
Muiden valojen sitruunankeltainen valo himmui, joka ilta tuskastuneen katulampun levittäessä elämän tuhoa. Aluksi ne himmenivät sävyn kerrallaan illassa kunnes ne olivat himmeempiä kuin katulamppu. Viikkoja myöhemmin ei kadulla enää palanut kenenkään valo. Paitsi jos katsoi tarkkaan yhdessä oli vielä himmeä valo, mutta sitä eivät ihmiseet nähneet, kun kulkivat sen ohi. Heidän elämänsä valo sammui päätä pahkaa. He vaan kulkivat hitaammin kadulla huomaamatta valoa.
Kaupunki pimeni hitaasti. Kaikki valo pimeni, eikä kukaan kiinnostunut valon henkiin herättämisestä. Pimeys nielaisi ihmisiä mukaansa, murhetta ja tuskaa apunaan käyttäen. Valon vapaustaistelijat katosivat ensimmäisten ihmisten mukana. Kukaan ei huomannut pimeyden vievien ihmisten katoamista, sillä murheet veivät heistä voiton.

Katulampun himmeä valo pysyi hiljaisena pimeydessä. Vaikka murheet veivät voimia, hän piti kiiinni ikimuistoisesta kirkkaasta valosta. Siitä himmeästä valosta se ei ollut valmis luopumaan. 

maanantai 17. lokakuuta 2016

Posliininukke

Olen täällä,
sitten tuolla
ja lopulta siellä
                                                 
Olen posliininukke
Tipahdan

Lasiset silmät tuijottavat
Silmänräpäys

Ne ovat elossa
Ei,
en usko

Olen hukassa,
mutta en menettänyt itseäni

Tiedän kuka olen
Olen  rikkinäinen posliininukke

torstai 13. lokakuuta 2016


                                 Heipsan pitästä aikaa!!





   Tälläisiä harjoituksia tehdään kirjoittajalinjalla. Tehtävänä oli kirjoittaa tauotta kymmenessä minuutissa, mitä ikinä mieleen juolahtikaan. 

          


                                  Mitä nyt mieleen juolahti



    Katselin tyhjää koneen ruutua saamatta ajatuksen ajatusta. Emeli Sanden  Read all about soi kuulokkeissani ja vaivuin omaan mielikuvitusmaailmaani. Piano soi kauniisti ja mieleni alkoi täyttyä kaikesta upeasta ja vähemmän upeasta. Kaikki vaan vyöryi ja vaivuin koomaan voimatta ajatusten vyörylle mitään. 
     Maailma pyöri  ympyrää ja niin saavuin upeaan lumiseen metsään. Ei sellaiseen kuten Narnia, vaan johonkin paljon kauniimpaan. 
     Puiden oksat ovat painautuneet alaspäin lumen painosta. Lumi kimaltaa voiton riemuisena, kun on vihdoin hänen vuoronsa kesän jätettyä metsän. Se jäädytti kaiken kauniin ja talventörröttäjät pilkistivät lumikinoksista. Voiko kauniimpaa näkyä olla? 
    Taivas on harmaa tulevien lumisateiden takia. Pilvien takaa koittaa pilkistää rakastava aurinko, mutta häviää, sillä auringon säteet vaan kimalluttaa lumen entistä kauniimmaksi. Tajuttuaan häviönsä aurinko vetää pilviverhon takaisin eteensä. Pilvet liikkuvat nopeasti ja lumisade tulee lisämään armeijaansa joukkoja metsään. Pilvet vievät muutamassa tunnissa lumihiutaleet mennessään voidakseen laajentaa kuningaskuntaansa. 
   Taivas muuttui lähes mustaksi, kunnes tähdet ilmestyivät ja muuttivat taivaan vähemmän synkäksi. Se oli enemmänkin mustapeitto, joka on täynnä kirkkaita reikiä. Tähtien kirkkaus sai itsensä tuntemaan niin pieneksi suuressa maailmassa. Voi kauniilta ja kirkkailta tähdet näyttävät yötaivaalla.



Lumikki

maanantai 19. syyskuuta 2016

Kyyneleet poskilla part 2

       Rippijuhlia seuraavana yönä Amanda ja Crystal yrittivät saada Franin heidän kanssaan lenkille. Fran suostui lopulta ulos Amandan ja Crystalin ottaessa esille mahdollisuuden käydä grillillä syömässä hampurilaisia.
       Matkan varrella serkukset ohittivat pienikokoisen jalkapallokentän. Kentällä pelasi kaksi tuttua poikaa; Kahvipoika, jonka nimeksi Amanda oli paljastanut Noah sekä Noahin ystävä Ty. Fran, Amanda ja Crystal kävelivät ripeästi toivoen, että pojat eivät huomaisi heitä. Osa Franissa kuitenkin toivoi Noahin puhuvan hänelle, jotta hän ei tuntisi itseään näkymättömäksi. Sitä hän ei koskaan paljastaisi serkuilleen. Franin toive toteutui osittain.
"Hei minne te ootte tähän aikaan menossa?", Noah kysyi. Paniikki iski Franiin eikä hän uskaltanut vastata. Mitä jos Noah pilkkaa minua?, hän mietti.
"Lenkille", Amanda vastasi Franin helpotukseksi.
"Kahden aikaan yöllä?" Noah kysyi huvittuneena. Fran nyökkäsi ujosti.
        Koska Amanda ja Ty olivat olleet samalla rippileirillä, he vertailivat rippilahjojaan. Noah pyysi vielä kerran Crystalilta anteeksi läikyttämäänsä kahvia ja Franista tuntui ulkopuoliselta. Kunpa hän vain uskaltaisi avata suunsa ja puhua. Ehkä Noahkin huomaisi sitten kuinka mukava, hauska ja eloisa Fran oli ujon ulkokuorensa alla. Mutta Fran pelkäsi puhua. Se oli pelko, jonka yli hän ei pääsisi vielä pitkään aikaan. Ei, jos hän ei saisi ammattiapua, mutta kaikki tuntuivat aliarvioivan Franin ongelmia.
        Lopulta Amanda, Fran ja Crystal hyvästelivät pojat ja jatkoivat matkaansa grillille. Hetken päästä tytöt kuulivat takanapäin mopojen moottorien käynnistyvän. Ei aikaakaan, kun Fran huomasi katselevansa Noahin loittonevaa selkää pojan ajaessa kohti grilliä.
       Grillillä tytöt saivat huomata Noahin ja Tyn istuvan pikkuisen grillikioskin pöydän ääressä. Totta puhuen Fran ei ollut yllättynyt. Hän tiesi poikien yleensä kiinnostuvan hänen 13-vuotiaasta serkustaan Crystalista ja uskoi poikien tulleen grillille salaa toivoen näkevänsä nuoren teinitytön. Serkukset tilasivat kiusaantuneina ateriansa ja suunnistivat pöytään, joka oli niin kaukana poikien pöydästä kuin mahdollista. Crystal haukkaisi pari pientä palaa hampurilaisestaan, söi muutaman ranskalaisen ja ilmoitti olevansa täynnä. Fran katsoi arvioivasti nuorta serkkuaan ja epäili tytön olevan haluton syömään Noahin ja Tyn edessä.
"Hei, viittittekö laittaa sen tuulettimen päälle?" Noahin ääni rikkoi kiusallisen hiljaisuuden. Fran tuijotti lamaantuneena Noahia tietämättä mitä tehdä. Onneksi Amanda laittoi Franin jalkojen juuressa olevan tuulettimen päälle. Fran tunsi epämiellyttävän kylmän viiman nilkoissaan, mutta jätti sen omaan arvoonsa, sillä ei viitsinyt sammuttaakaan tuuletinta. Miks helvetissä mun pitää olla tälläinen hiljainen raukkis?, Fran haukkui itseään mielessään. Ujo tyttö painoi kyntensä ranteeseensa tarkoituksenaan satuttaa itseään rangaistuksena kyvyttömyydestään toimia. Kukaan muu koko grillissä ei huomannut kuinka kyyneleet kihosivat Franin silmiin. Fran katsoi synkkänä Noahin ja Tyn selkiä poikien lähtiessä ulos kesäiseen yöhön.
        Kotimatkalla serkukset ohittivat aution jalkapallokentän ja päättivät pelata hiukan. Hetken aikaa se olikin hauskaa. Franin ei tarvinnut hävetä surkeita taitojaan ja hän pystyi potkimaan palloa ihan kunnolla. Mutta sitten Fran kuuli moottorin pärinän kaukaisuudessa. Ääni vain lähestyi lähestymistään kunnes tyttö pystyi jo nähdä kaksi mopoa ajavaa hahmoa. Serkukset katsoivat jähmettyneinä, kun Noah ja Ty ajoivat jalkapallokentän ohi ja lopulta pysähtyivät niin kauas, että tytöt eivät heitä nähneet. Heidän täytyy olla muutaman sadan metrin päässä, Fran päätteli. Hetken oli aivan hiljaista, mutta sitten moottorien pärinä taas alkoi. Oli selvää, että pojat olivat tulossa takaisin. Fran katseli synkkänä kuinka Noah ja Ty ajoivat moponsa pikkuisen kentän viereen ja juoksivat kentälle. Fran kirosi heidät mielessää, sillä tiesi yön muuttuvan hänen kohdallaan hyvin ikäväksi.
        Fran oli ollut oikeassa. Poikien tultua mukaan pelaamaan Crystal alkoi esittämään ja Fran muuttui taas ujoksi ja varautuneeksi. Crystal halusi viettää mahdollisimman paljon aikaa Noahin lähellä ja Amanda taas oli rohkea ja uskalsi yrittää tehdä maaleja. Fran taas oli varovainen, hidas ja heikko. Ehkä nämä olivat syyt siihen miksi Crystal komensi Franin jatkuvasti maaliin. Tai sitten 13-vuotias teinityttö koki Franin uhkana, koska Fran oli kehunut Noahia todella hyvännäköiseksi. Oli syy mikä tahansa Fran seisoi lähes koko pelin ajan maalissa tuntien itsensä ulkopuoliseksi ja näkymättömäksi. Kyyneleet kihosivat taas tytön silmiin, mutta hän teki kaikkensa piilottaakseen pahan olonsa.
      Yön aikana nuoret pelasivat jalkapalloa, amerikkalaista jalkapalloa, koripalloa sekä kävivät kuntosalilla. Tosin kuntosalilla työtä todella tekivät vain Amanda ja Noah. Fran epäili Noahin olevan kiinnstunut Crystalista ja se sai hänet tuntemaan olonsa entistäkin epävarmemmaksi.  Seitsemän aikaan aamulla nuoret seisoivat poikien mopojen vieressä keskustellen. Noah ja Ty kertoivat suunnittelevansa saunan vuokraamista pienen lammen rannalta ja juovan itsensä humalaan. Crystal kiinnostui heti ja alkoi tivaamaan pojilta lisää tietoja. Hän halusi poikien kanssa mukaan vain alkoholin takia. Frania ärsytti se kuinka Crystal tyrkytti itseään mukaan. Lopulta aika ja paikka saatiin sovittua ja pojat lähtivät. Uupuneina tytöt lähtivät kävelemään takaisin isoäitinsä varastoa kohti aikeinaan nukkua kunnon unet. Nukkumaanmeno kuitenkin venyi kymmeneen asti aamulla, sillä serkukset juttelivat Noahista ja Tysta. Fran ja Amanda eivät luottaneet Noahiin, mutta Crystal puolusti häntä. Pitkän ajan keskusteltuaan tytöt nukahtivat.


Siinä on jatkoa viime torstain pätkälle. Meillä alkaa huomenna koeviikot, joten tekstejä ei tule pariin viikkoon. Toivottelen teille jaksamisia kylmeneviin syyspäiviin.

maanantai 12. syyskuuta 2016

Kyyneleet poskilla

     Nuori tyttö istui kullanvärisen Nissan-merkkisen auton takapenkillä ottaen selfieitä itsestään auton kiitäessä läpi maan.
"Come on, Fran! Sä pystyt parempaan ku toi. Törrötä huulias ja heruta vähän", sanoi Franiksi kutsutun nuoren neidin vieressä istuva kuvankaunis tyttö. Fran yritti saada itsestään kauniin selfietään varten huonolla menestyksellä. Hän halusi näyttää samalta kuin hänen vieressään istuva 13-vuotias serkkunsa Crystal.
"Ei helvetti teidän kaa! Crystal seriously?! 'Heruta vähän'?" etupenkillä pelkääjän paikalla istuva Crystalin 16-vuotias isoveli Matthew pilkkasi sisartaan. Fran katsoi ujona käsiään ja hänen leukaansa asti yltävät hennon vaaleanpunaiset hiuksensa valahtivat tytön kasvoille. Matthew ja Crystal kinastelivat keskenään kovaan ääneen. Fran näki kuinka hänen autoa ajava isänsä alkoi ärtyä. Lopulta Franin harmaahiuksinen isä ärähti Crystalille ja Matthew'lle. Pitkään autossa vallitsi kiusallinen hiljaisuus. Loppumatkan ajan Crystal ja Fran puhuivat omia asioitaan hiljaisella äänellä ja ottivat yhdessä kuvia Snapchattiä varten.
    Fran seisoi tihkusateessa valkoisen talon edessä. Innostus kupli 16-vuotiaan teinitytön sisällä. Fran odotti innolla pääsevän näkemään serkkunsa Amandan. Neiti otti autosta painavat laukkunsa ja kantoi ne sisälle valkoiseen taloon.
   "Fran! Ihana nähdä sinua", Franin isoäiti sanoi ja rutisti tyttöä tiukasti. Hontelo neitokainen kavahti hiukan isoäitinsä kosketusta. Hän ei pitänyt siitä, kun ihmiset tulivat liian lähelle häntä.
"No jokos teillä tytöillä on jo poikaystävät?" isoäiti kysyi Franilta ja juuri sateesta tulleelta Crystalilta. Crystal pudisti päätään.
"On", Fran vastasi sarkastisella äänellä. Tyttöjen isoäiti näytti yllättyneeltä.
"Sen nimi on Sarkasmi", serkuksista vanhempi selvensi vanhalle naiselle. Crystal purskahti nauruun ja isoäiti näytti hiukan nyrpeältä. Fran hymyili omahyväisesti.
    Hän vihasi isoäitinsä vanhoillisia ajatuksia. Isoäidin mielestä tyttöjen tärkein tehtävä oli löytää itselleen aviomies, hoitaa lapsia ja tehdä keittiössä perheelleen ruokaa. Koska Franilla oli vahva oikeudentaju, häntä ärsytti kovasti isoäitinsä ajatusmaailma.
    Franin serkku ja paras ystävä Amanda juoksi kohti Frania. Hymy kohosi Franin kasvoille ja hän juoksi kohti Amandaa. Serkukset vajosivat lattialle nauraen ja halaten toisiaan tiukasti. Crystal katsoi Amandaa ja Frania kiusaantuneena. Koko loppuillan Fran, Amanda ja Crystal juttelivat keskenään valkoisesta talosta erillään olevassa varastossa, jonne heille oli laitettu valmiiksi pedit. Kesä oli vasta aluillaan ja tyttöjä odottaisi niin hyviä ja ikimuistoisia hetkiä kuin tuskallisia ja sydäntäsärkeviä hetkiä. Eikä kukaan serkuksista osannut ennakoida mitä seuraava päivä toisi tullessaan.
    Seuraavana aamuna Fran, Amanda ja Crystal heräsivät varhain valmistautuakseen Amandan rippijuhlia varten. Tunteja kestävän valmistautumisen ja ikuisuudelta tuntuvan konfirmaation jälkeen alkoivat juhlat. Juhlien aikana Fran söi, jutteli Crystalin kanssa, vietti aikaa Amandan pikkusisarusten kanssa seä kuunteli sukulaistensa päivittelyjä siitä kuinka laiha tyttö oli. Lopulta Fran päätyi istumaan olohuoneen sohvalle Crystalin viereen. Olohuone oli täynnä juhlavieraita. Fran katseli Amandan isoveljeä Curtisia sekä hänen ystäviään. Tytöltä jäi kuitenkin huomaamatta häkellyttävän komea nuori mies, joka seisoi aivan lähellä Crystalia ja Frania jutellen ystävälleen. Fran ei myöskään huomannut, kun tuo komistus läikytti kahvia Crystalin jalalle. Fran havahtui, kun tuo upea poika pyysi kohteliaasti anteeksi Crystalilta. Kun mysteerinen poika oli kadonnut, Fran sai kuulla nuoremmalta serkultaan tarkan selostuksen tapahtuneesta. Serkukset heti nimesivät pojan Kahvipojuksi.
     Kun juhlat olivat lähellä loppua, Fran, Crystal ja Amanda istuivat keittiön pöydällä. Yhtäkkiä Kahvipoju ja hänen ystävänsä Corey ilmestyivät keittiöön ja ottivat itselleen kahvia. Pojat istuivat keittiönpöydän ääreen ja alkoivat rauhassa juomaan kahviaan.
"Curtis lähti kalalle isänsä kanssa", Amandan äiti Eleanore kertoi pojille. Nuoret miehet olivat nimittäin Amandan isoveljen Curtisin ystäviä ja olivat siksi Amandan rippijuhlissa.
"Pojat tulivat katsomaan tyttöjä", serkusten isoäiti vitsaili. Kaikki keittiössä olevat vieraat nauroivat, mutta Amanda, Crystal, Fran, Kahvipoju sekä Corey pysyivät nöyryytettyinä vaiti. Nopeasti pojat pakenivat paikalta.



Siinä oli nyt ensimakua novellistani. Ensiviikon maanantaina tulee uusi postaus, mutta sitten ei tule pariin viikkoon, sillä minulla ja ihastuttavalla kämppikselläni Lumikilla alkaa ensiviikon tiistaina hyvin stressaavat ensimäiset koeviikot. Toivottakaa onnea!

Matkustajana

                    Juna

Juna lähti nykäisten liikkelle. Kuulutukset toistivat taas sitä samaa, mitä kuulee joka kerta. Onneksi kuulokkeiden läpi ei kuullut möreää miesääntä. Ensimmäinenen pysäkki. Junan paikalla ollessa toinen juna kolisteli nopeasti ohi. Matka jatkui taas.

Ihmiset istuvat hiljaa yksinäisinä vaunussa. Sanoja ei kuulu, ellei viereisen vaunun tuttujen hiljaista puheen sorinaa lasketa. Tuijotamme vain ikkunoista ulos omissa ajatuksissamme ja yritämme ehkä jollakin tasolla katsella metsä- tai peltomaisemia junan kiitäessä eteenpäin. Vain omat ajatukset matkallamme matkaseuranamme.
Taas uusi pysäkki. Kasvot laskeutuvat alas junasta ja uusia kasvoja nousee junaan. Kaikilla on oma tarinansa. Tuntemattomia toisilleen, sillä harvalla on matkaseuraa mukana. Miksi kukaan haluaisi edes ajatella kertovansa edes hiukan omaa tarinaansa ventovieraalle. Olemmeko niin erakkoja luonteeltamme, kuin meistä kerrotaan muualla maailmassa. Luotamme ainoastaa tuttuun tai ystävään, ei ulkopuolisiin, ei vieraisiin kasvoihin. Kukaan ei edes yritä saada jonkinlaista keskustelua aikaiseksi. Mihin jäi se aika kun vanhukset höpöttivät muille ja kertoivat mikä nykyaikana mättää tai mikä oli silloin aikoja sitten paremmin. Eikö kukaan junassa edes ajattele asiaa edes hitusen?

Mietin kuinka kauan vielä on aikaa, ennen minun pysäkkiä, kun minun matkani alkaa tulla päätökseen. Minä pääsen kotiin, mutta juna joutuu vielä jatkamaan matkaansa ympäri Suomen rautatieverkostoa. Seutu alkoi muuttua tutuksi ja alkoi kamojen keräys ja pitkin käytävää kuljin kohti ovia. Tutut maisemat vilahtivat nopeasti ja pikkuhiljaa juna alkoi hidastaa tahtiaan. Maisemat eivät enää vilahtaneet nopeasti ohi.oajan vauhtiaan kiihdyttäen uudet matkustajat kyydissään. Vieden jokaisen päämääräänsä tai ainakin vieden ihmisiä kohti sitä. Uusia ihmisiä kuulemattomien tarinoidensa kanssa. Juna pysähtyi asemalle ja monet laskeutuivat alas junasta. Kun me laskeuduimme, junaa odottaneet nousivat sen kyytiin ja pian juna lähti jatkamaan matkaansa, kok
Mielenkiintoisten tarinoiden kanssa, joita jaetaan vain harvoille ja valituille.


Lumikki

lauantai 10. syyskuuta 2016

Sukupuolineutraali avioliittolaki

      Sukupuolineutraali avioliittolaki on jälleen noussut ajankohtaiseksi puheenaiheeksi. Tavallaan olen iloinen, että asiasta sentään keskustellaan. Korjatkaa nyt, jos olen väärässä, mutta eikö asia käsitelty jo jokin aika sitten? Muistaakseni myös samaa sukupuolta olevien parien olisi mahdollisuus mennä naimisiin ensi maaliskuusta lähtien, vai muistanko nyt ihan väärin? Onhan toki totta, että Tuhkimon sadussa prinsessa oli huonomuistinen unohtaessaan lasikenkänsä palatsin portaille, mutta enhän minä oikeasti satuprinsessa ole, vaan ihan tavallinen 16-vuotias lukiota käyvä opiskelijatyttö. Kuinka monta kertaa samat asiat on käytävä läpi? Lukeekohan kohta otsikoissa taas Ukrainan ja Venäjän yhteenotoista ja Suomeen tulevista maahanmuuttajista?
      Minusta tuntuu epäreilulta, että homopareilla häämötti jo tulevaisuudessa lupaus avioliitosta ja mahdollisuudesta tunnustaa rakkautensa Jumalan edessä sekä solmia sopimus rakkaansa kanssa, mutta sitten lupaus siitä tulevaisuudesta otetaan ja laitetaan uudestaan vaakakuppiin. Nyt homoparit joutuvat jännittämään uudemman kerran, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja ottaako Suomi askeleen kohti suvaitsevampaa 2000-lukua. Kansanedustajat ovat myös itse myöntäneet keskustelun tuntuvan turhalta, sillä kukaan ei tunnu enää keksivän uusia näkökulmia ja huomioita. Miksi siis enää ottaa tämä asia esille? Se ei tunnu minusta reilulta tai järkevältä.  Tokihan minä ymmärrän, että eduskunnassa täytyi ottaa tämä aihe taas käsittelyyn, koska oli tehty kansalaisaloite sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamiseksi, enkä todellakaan syytä kansanedustajia tästä millään tavalla. En vain saa päähäni mahtumaan, miksi suomalaiset eivät vain pysty hyväksymään sitä, että tämä aihe käsiteltiin jo. Ja miten se millään tavalla haittaa ihmisiä, että samaa sukupuolta olevat parit pääsevät tunnustamaan rakkautensa Jumalan edessä? Samaa rakkautta se on oli pariskunta sitten samaa sukupuolta tai eri sukupuolta.
      Tokihan minä ymmärrän joidenkin aikuisten huolen siitä, että lapsi kasvaisi ilman joko äitiä tai sitten isää. Onhan äideillä ja isillä edelleen erilaiset roolit lasten kasvatuksesta,  jota myös pidän turhana ja typeränä. Onko kukaan kuitenkaan kysynyt homoparin kasvattamalta lapselta, että oliko kamalaa kasvaa ilman äitiä tai isää. Tokihan lapsesta saattaisi tuntua, että hänestä ikään kuin puuttuisi osa, jos hän ei tunne toista tai molempia biologisista vanhemmistaan, mutta siltähän tuntuu myös adoptoidusta lapsesta. Pitäisikö sitten tehdä kansalaisaloite siitä, että kukaan ei saisi enää adoptoida lapsia. Sittenhän lapsi kasvaisi ilman kumpaakin vanhempaa. Olisiko se sitten parempi?Entäs yksinhuoltajien lapset sitten? Hekin kasvavat ilman toista vanhempaa. Pitäisikö yksinhuoltajiltakin kieltää lasten kasvatus? Yksinhuoltajien kasvattamilla lapsilla ja adoptoiduilla lapsilla on ihan sama oikeus äitiin sekä isään kuin homoparien kasvattamilla lapsillakin olisi. Onko yksinhuoltajien lapsilla molemmat vanhemmat? Sana yksinhuoltaja kertoo jo meille vastauksen; Ei ole.
     Seuraava asia on sitten surullinen; Häpeä. Häpeäväisivätkö homoparien kasvattamat lapset vanhempiaan? Tietysti lapset ovat yksilöitä ja vastaus tähän kysymykseen saattaisi olla erilainen lapsesta riippuen. Keskityn kuitenkin nyt niihin lapsiin, jotka häpeäisivät samaa sukupuolta olevia vanhempiaan. Aloitan tämän aiheen pohtimisen kysymyksellä "Miksi he häpeäisivät?". Koska heidän vanhempansa olisivat erilaisia. Miksi heidän täytyisi hävetä sitä? Koska jotkut ihmiset eivät hyväksyisi heidän vanhempiensa erilaisuutta. Lapsi on altis vaikutuksille. Se, miten me käyttäydymme ja kohtelemme muita ihmisiä vaikuttaa lapsiin ympärillämme ja he ottavat mallia meidän toiminnastamme. Tämä saa lapset vieroksumaan ihmisiä, joita me emme hyväksy. Jos esimerkiksi minulla olisi lapsi ja minä olisin homoja vastaan, myös lapsenikin oppisi vieroksumaan homoja. Jos lapseni kanssa kävisi samaa koulua toinen lapsi, jonka vanhemmat olisivat homoja, oma lapseni saattaisi kiusata homoparin kasvattamaa lasta ja tämä kiusaaminen saattaisi saada kiusatun lapsen häpeämään omia vanhempiaan. Siksi minusta on tärkeää kertoa lapselle, että on olemassa erilaisia ihmisiä ja että on hyvä olla olemassa erilaisia ihmisiä. Vaikka itse ei hyväksyisikään homoavioliittoa, ei pitäisi antaa lapselleen huonoa esimerkkiä. Tämä vain lisää kiusaamista eikä Suomesta ikinä tulisi kaikille ihmisille hyvää paikkaa asua. Minusta on siis tärkeä kertoa lapsille, että maailmassa on erilaisia ihmisiä ja kaikki heistä ovat tärkeitä.

torstai 8. syyskuuta 2016

Perinsessoja




           "Keitä he ovat? Kuinka vanhoja he ovat? Kuinka he voivat olla noin fiksuja, upeita ja nerokkaita? Miten heillä voi olla noin vilkas mielikuvitus? Tunnen silkkaa kunnioitusta", te ajattelette. Voi kiitos. Sitä mieltä mekin olemme. Te ette vielä tunne meitä, mutta tulette oppimaan meistä asioita tekstiemme kautta. Nyt kerromme teille hiukan itsestämme.
          Tämä teksti on kirjoitettu monikon ensimmäisessä muodossa, koska täällä ruudun takana kirjoittelee kaksi henkilöä. Olemme kumpikin 16-vuotiaita tyttöjä, jotka rakastavat kirjoittamista. Olemme hyviä ystäviä ja kämppiksiä. Asuntolamme on pikkuisella paikkakunnalla, mutta tulemme kumpikin isosta kaupungista. Nuoresta isästämme huolimatta asumme ilman aikuisen valvovaa silmää. Tai loppua siitä aikuisen kehosta.
         Tällä hetkellä tietokoneen näppäimistöä näpyttelee pinkkihiuksinen tyttö, jota voitte kutsua vaikka Tuhkimoksi. Miksi Tuhkimo? Koska pidän perinsessoista ja varsinkin Tuhkimon tarinasta. Miettikääs nyt; Tuhkimo aloittaa köyhästä piiasta, jota kohdellaan kaltoin, mutta onkin tarinan lopussa loistelias ja rikas perinsessa, jota kaikki kadehtivat. Ja kun rakas kämppikseni kirjoittamistani katselee, naureskelee hän, kun keksin nerokkaasti uusia sanoja. Ehkä joskus tulevaisuudessa minustakin kehkeytyy kaunis perinsessa, joka osaa jopa kirjoittaa oikein ja näyttää pahalle kämppikselle kuinka asiat tehdään. Vitsit vitsinä. Kämppikseni on oikein ihastuttava otus, jonka kanssa tulen toimeen vallan mainiosti, vaikka välillä pelästytänkin hänet ponnahtamalla öisin istumaan sängyssä juuri kun hän on menossa vessaan.
      No niin eiköhän ois aika myös kertoa, että opiskelusta ei enää Tuhkimolla tule yhtään mitään. Siksi kaappasin koneen häneltä ja lukitsin itseni koneen kanssa vessaan. Muhhahah... Siis nyt näppäimmistöä hakkaa toinen huoneen 207 asukista, jolla hiukset eivät ole pinkit kuin hattara, joka saattaa olla pikkuisen homehtunut, vaan enemmänkin mustat kun korpinhöyheninen peppu. Jos "perinsessa" meiningillä jatketaan niin minua voi kutsua Lumikiksi ainoo vaan etten joutunut pakenemaan metsään pieneen mökkiin  seurana seitsemän pientä miestä ja ulkona odottamassa suuri lauma metsän eläimiä. Eikä elämäni ole ollut hullun äitipuolen epätoivoisia murhayrityksiä täynnä, sillä ei minulla edes ole äitipuolta ja vanhempani ovat yhdessä ei niin rauhallisesti, mutta jotenkin onnellisesti asiaa sen enempää avaamatta. :)
      Humoristisiksi itseämme kutsumme, joten ihan jokaista juttuamme ei tosissaan kannata ottaa. Todellisen hauskuutemme tason voitte kuitenkin ihan itse arvioida. Nämä nätit satuperinsessat ottavat nyt kätösiinsä koulukirjat ja alkavat opiskelemaan.


Sotkuisesta perinsessalinnasta hyviä öitä toivottelevat kirjoitustaidoton Tuhkimo ja kääpiötön Lumikki.


Lumikki tarjoaa halpaan hintaan (ilmaiseksi):

Suomi-Tuhkimo-Suomi-sanakirja!

Isästämme= iästämme
Perinsessa= prinsessa