lauantai 10. syyskuuta 2016

Sukupuolineutraali avioliittolaki

      Sukupuolineutraali avioliittolaki on jälleen noussut ajankohtaiseksi puheenaiheeksi. Tavallaan olen iloinen, että asiasta sentään keskustellaan. Korjatkaa nyt, jos olen väärässä, mutta eikö asia käsitelty jo jokin aika sitten? Muistaakseni myös samaa sukupuolta olevien parien olisi mahdollisuus mennä naimisiin ensi maaliskuusta lähtien, vai muistanko nyt ihan väärin? Onhan toki totta, että Tuhkimon sadussa prinsessa oli huonomuistinen unohtaessaan lasikenkänsä palatsin portaille, mutta enhän minä oikeasti satuprinsessa ole, vaan ihan tavallinen 16-vuotias lukiota käyvä opiskelijatyttö. Kuinka monta kertaa samat asiat on käytävä läpi? Lukeekohan kohta otsikoissa taas Ukrainan ja Venäjän yhteenotoista ja Suomeen tulevista maahanmuuttajista?
      Minusta tuntuu epäreilulta, että homopareilla häämötti jo tulevaisuudessa lupaus avioliitosta ja mahdollisuudesta tunnustaa rakkautensa Jumalan edessä sekä solmia sopimus rakkaansa kanssa, mutta sitten lupaus siitä tulevaisuudesta otetaan ja laitetaan uudestaan vaakakuppiin. Nyt homoparit joutuvat jännittämään uudemman kerran, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja ottaako Suomi askeleen kohti suvaitsevampaa 2000-lukua. Kansanedustajat ovat myös itse myöntäneet keskustelun tuntuvan turhalta, sillä kukaan ei tunnu enää keksivän uusia näkökulmia ja huomioita. Miksi siis enää ottaa tämä asia esille? Se ei tunnu minusta reilulta tai järkevältä.  Tokihan minä ymmärrän, että eduskunnassa täytyi ottaa tämä aihe taas käsittelyyn, koska oli tehty kansalaisaloite sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamiseksi, enkä todellakaan syytä kansanedustajia tästä millään tavalla. En vain saa päähäni mahtumaan, miksi suomalaiset eivät vain pysty hyväksymään sitä, että tämä aihe käsiteltiin jo. Ja miten se millään tavalla haittaa ihmisiä, että samaa sukupuolta olevat parit pääsevät tunnustamaan rakkautensa Jumalan edessä? Samaa rakkautta se on oli pariskunta sitten samaa sukupuolta tai eri sukupuolta.
      Tokihan minä ymmärrän joidenkin aikuisten huolen siitä, että lapsi kasvaisi ilman joko äitiä tai sitten isää. Onhan äideillä ja isillä edelleen erilaiset roolit lasten kasvatuksesta,  jota myös pidän turhana ja typeränä. Onko kukaan kuitenkaan kysynyt homoparin kasvattamalta lapselta, että oliko kamalaa kasvaa ilman äitiä tai isää. Tokihan lapsesta saattaisi tuntua, että hänestä ikään kuin puuttuisi osa, jos hän ei tunne toista tai molempia biologisista vanhemmistaan, mutta siltähän tuntuu myös adoptoidusta lapsesta. Pitäisikö sitten tehdä kansalaisaloite siitä, että kukaan ei saisi enää adoptoida lapsia. Sittenhän lapsi kasvaisi ilman kumpaakin vanhempaa. Olisiko se sitten parempi?Entäs yksinhuoltajien lapset sitten? Hekin kasvavat ilman toista vanhempaa. Pitäisikö yksinhuoltajiltakin kieltää lasten kasvatus? Yksinhuoltajien kasvattamilla lapsilla ja adoptoiduilla lapsilla on ihan sama oikeus äitiin sekä isään kuin homoparien kasvattamilla lapsillakin olisi. Onko yksinhuoltajien lapsilla molemmat vanhemmat? Sana yksinhuoltaja kertoo jo meille vastauksen; Ei ole.
     Seuraava asia on sitten surullinen; Häpeä. Häpeäväisivätkö homoparien kasvattamat lapset vanhempiaan? Tietysti lapset ovat yksilöitä ja vastaus tähän kysymykseen saattaisi olla erilainen lapsesta riippuen. Keskityn kuitenkin nyt niihin lapsiin, jotka häpeäisivät samaa sukupuolta olevia vanhempiaan. Aloitan tämän aiheen pohtimisen kysymyksellä "Miksi he häpeäisivät?". Koska heidän vanhempansa olisivat erilaisia. Miksi heidän täytyisi hävetä sitä? Koska jotkut ihmiset eivät hyväksyisi heidän vanhempiensa erilaisuutta. Lapsi on altis vaikutuksille. Se, miten me käyttäydymme ja kohtelemme muita ihmisiä vaikuttaa lapsiin ympärillämme ja he ottavat mallia meidän toiminnastamme. Tämä saa lapset vieroksumaan ihmisiä, joita me emme hyväksy. Jos esimerkiksi minulla olisi lapsi ja minä olisin homoja vastaan, myös lapsenikin oppisi vieroksumaan homoja. Jos lapseni kanssa kävisi samaa koulua toinen lapsi, jonka vanhemmat olisivat homoja, oma lapseni saattaisi kiusata homoparin kasvattamaa lasta ja tämä kiusaaminen saattaisi saada kiusatun lapsen häpeämään omia vanhempiaan. Siksi minusta on tärkeää kertoa lapselle, että on olemassa erilaisia ihmisiä ja että on hyvä olla olemassa erilaisia ihmisiä. Vaikka itse ei hyväksyisikään homoavioliittoa, ei pitäisi antaa lapselleen huonoa esimerkkiä. Tämä vain lisää kiusaamista eikä Suomesta ikinä tulisi kaikille ihmisille hyvää paikkaa asua. Minusta on siis tärkeä kertoa lapsille, että maailmassa on erilaisia ihmisiä ja kaikki heistä ovat tärkeitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti